sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tatskat piiloon niin kuin olisi jo!

Pitäähän sitä itsekin miettiä, miten ihmeessä peittää tatuoinnit kuin cosplayta harrastaa. Traconissa jouduin ensimmäistä kertaa peittämään tatuointejani ja kokemus oli mielenkiintoinen.

Käytin tatuoinnin peittoon Grimasin Camouflage -meikkivoidetta, jolla piilotin omat tatuointini. Kyseisen värin olin bongannut itse asiassa Tiitiäisen avustuksella, sillä hänelle minä kyseistä tököttiä lähetin Japaniin asti. Yksi purkki maksaa 7,75€ (tai ainakin maksoi) ja on hyvinkin riittoisaa.

Kuvassa myös levityslasta, jolla väriä saa purkista. Hätätapauksessa esim. 5-senttinen kelpaa.

Värillä saa hyvin peitettyä tatuoinnit, mutta itse tuli ainakin huomattua, että kyseisiä värejä kuuluisi omistaa usempaa eri värikirjoa. Ostin nimittäin itselleni tuon värin keväällä, jolloin käteni ja yläkroppani olivat melkein vitivalkeat. Kesän aikana tuli saatua hieman väriä ihoon ja levittäessäni väriä tatuointeihin tajusin, ettei grimasin väri vastannut yhtään omaa ihonväriäni. Puuteri taas tuppasi viemaan meikkivoidetta pois, joten päätin olla mieluummin hieman laikukas.
 "Kyllä sen kuvissa saa muokattua pois."

En itse kuvannut omaa tatuointienpeitto-operaatiota, joten käytin armasti puolisoani hyväksi kuvakollaasin teossa:

Tatuointi ennen peittämistä. Itse asiassa vasemmasta kulmasta on jo aloitettu.
Camouflage-peitto on valmis. Väri on hieman liian vaaleaa kohteen ihonväriin verrattuna. Pienenä vinkkinä: tatuoijat sanovat, että keltainen ja punainen ovat kaikkein hankalimmat värit haihduttaa iholta. Eli niiden peittäminen on kaikkein haasteellisinta.
Camouflage suihkussa. Hankaaminen pelkällä vedellä ei kuluttanut väriä juuri ollenkaan. Saippua, karkea sieni ja ensimmäisen ihokerroksen menettäminen poisti värin.

Miinuksia camouflagessa, mitä itse huomasin:
- hyvin tahmaavaa, jää helposti kiinni vaatteisiin sekä ihoon jos erehtyy vahingossa koskemaan.
- hikoillessa alkaa väri liikkua hiljalleen peitettävän alueen päältä pois.
- väriä tulee levittää yllättävän paksu kerros ennen kuin se peittää tatuoinnin kunnolla.
- vain grimasin oma puuteri pysyy meikkivoiteen päällä karisematta pois tai poistamatta camouflagea itseään. Grimasin puuteri pitää myös tuputtaa hyvin varovaisesti päälle, muuten voide tarttuu puuterivipaan.

Plussat:
+ peittää hyvin kun jaksaa tarpeeksi laittaa kerroksia.
+ ei lähde pois vesipesulla eikä kovin hyvin ensimmäisellä saippuoinnillakaan.
+ halpa hinta ja riittoisa väri.
+ löytyy useita värivaihtoehtoja.
+ levittäminen on helppoa.

Ehdottomasti itsellä toistaiseksi paras tapa peittää tatuoinnit.

2 kommenttia:

  1. Kai sinulla oli käytössä nimenomaan se Grimasin FIXING puuteri? Sen kun laittaa päälle niin ei kyllä sotke ja tahmaa. Mielenkiintoinen kirjoitus sinulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin kyseinen puuteri ja myyjä sen minulle vielä mukaan laittoi. En sitten tiedä, reagoiko eri ihotyypit tuohon eri lailla, lähteekö osasta herkemmin irti?

      Poista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.