torstai 27. syyskuuta 2012

Katkera cosplay

Tiedätkö sen tunteen, kun löydät puvun, jonka haluat toteuttaa, mutta ääni päässäsi kertoo, että et todellakaan sovi hahmoon? Minulla kävi näin. Taas.

Lueskelin kaikessa rauhassa ruokatauollani Kuroshitsujin kakkososaa suomeksi ja jostain syystä minuun pisti nyt hyvin pahasti silmään Ciel Phantomhivenen mekko, jossa hän esiintyy tyttönä. Olen kyllä nähnyt Cielin mekko päällä aiemmin ja samoin nähnyt Ciel cosplaypukuja ja ollut sitä mieltä, että ne ovat hienoja, mutta en tiedä, miksi tuo nyt sitten tärppäsi ihan kunnolla.

Mekko on minun mielestäni jotenkin todella upea. Olen nyt ollut pitkään pinkki-kaudella menossa ja minusta pinkki-musta / vaaleanpunainen-musta väriyhdistelmä on ihana. Ehkä siksi juuri ihastuin Cielin mekkoon. Pidän myös tyttömäisistä saparoista (mitä minulle ei saa nyt tehtyä hyvällä uskollakaan) ja nämä löytyvät myös Cielin tyttöversiosta.

Mutta sitten tulee mutkia matkaan:
1. Olen liian tukeva Cieliksi. Ciel on vielä lapsi ja vielä kaiken lisäksi poika, eli pelkkää luuta ja nahkaa. Kuten meillä päin sanotaan: ruikku. Tai kuten vartijapiirissä nyt pyörii sanonta: kuivan kesän orava. Ruumiinrakenteeni ei siis sovi Cieliin millään lailla.
2. Rintavarustus. Olen liian povekas cieliksi. Bindiä voi tottakai käyttää, mutta miten bindaat kunnolla, kun olkapäät ovat paljaat? Bindi kumminkin on toppi. Sideharso taas on vähän niin ja näin, suostuuko pysymään paikallaan miten kauan.

Se nalkuttava elitisti minussa huutaa: "Et näytä Cieliltä, et voi koskaan näyttää!" Kun taas vapaa cosplayaaja puoleni toteaa: "Olet halunnut pitkään tehdä jonkun vaikeamman mekon ja tässä sellainen olisi. Pidät myös mekosta, joten miksi et tekisi sellaista?"

Ikävä kyllä olen kallistumassa nuohon nalkuttavaan elitistipuoleeni. Toivoisin vain, että onnistuisin hiljentämään sen tällä kertaa. Tosin voisinhan tehdä itselleni huvin vuoksi tuollaisen mekon arkikäyttöön...? (ja ihan kuin minä tuota muka kauppakadulla kävellessäni käyttäisin)

Mutta siitä huolimatta, aion ainakin kuolailla näitä animekuvia Cielin mekosta

6 kommenttia:

  1. Valitettavasti olen sitä mieltä, että jos itsestäsi jo tuntuu että et sopisi hahmoon, niin olisi ehkä parempi jättää se tekemättä.
    Koska todennäköisesti muidenkin mielestä et hahmoon sovi, ja jotkut tulevat sen jopa sanomaan. Oli kuinka paksunahkainen tahansa, jos jo valmiiksi epäröi ja siihen päälle saa muiden paheksunnan, ei siitä varmastikaan jaa hyviä muistoja ehkä ollenkaan.

    Mutta tee miten parhaaksi näet. Tämähän on vain minun mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä täytyy olla erimieltä anonyymin kanssa, ihan koska katson tätä asiaa tapauskohtaisesti. Jos jossain kohta kannattaa miettiä, oletko mielestäsi liian tukeva, niin ehkä hartiaseudulla (tässä puvussa juuri tuo alue on eniten näytillä). En ole koskaan katsonut sinun pukujasi tai vartaloasi niin läheltä, että muuta voisin sanoa kuin että olet hoikka tai normaali (tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni).

      Toisekseen, pidän _erittäin_epätodennäköisenä_, että kukaan tulisi sanomaan, että olet ihan vääränlainen vartaloltasi Cieliin. Todennäköisimmin asiaa itsenäisesti ajattelee hyvin, hyvin häviävä prosentti. Jos päättää jättää pukunsa tekemättä vain toisten ajatusten takia, on taipunut kiusaajien tahtoon. Pidän sellaista erittäin vääristyneenä asenteena elämään. Jos rakastaa hahmoa ja tuntee suurempaa halua kuin epävarmuutta puvussa ollessa sanoisin, että go for it.

      Tuollaisessa kermakakussa voikin sitten aina tukeutua korsettiin, jos haluaa siloittaa jenkkakahvansa ja tukea mahansa, jos sellaisten löytymiseen on taipumusta. Bindit voivat olla myös olkaimettomat, mutta toki on aina se vaara, että bindi lähtee valumaan. Sitten sen joutuu vain laittamaan takaisin. Omani olivat monta vuotta olkaimetonta mallia ja ihan sillä perus jesari-puuvillakangasmenetemällä valmistetut.

      Poista
    2. Arvelinkin, että tämä jakaa mielipiteitä, varsinkin kun Suomi on ainakin toistaiseksi hyvinkin ulkonäköpainotteinen maa. Onneksi sentään voin sanoa, että ainakin ei tule kyseiseen pukuun riittämään ennen vuotta 2013, joten minulla on hyvin aikaa joko vahvistaa tuota "haluan!"-fiilistä tai aikaa ihastua johonkin täysin toiseen cosplayhin, jonka tulen sitten hetken mielijohteesta toteuttamaan.

      Mutta uskoisin, että hyvin suurella todennäköisyydellä teen tuon puvun itselleni vaikka sitten iltapuvuksi, jolla voin järkyttää serkkujani jossakin yltiövirallisessa sukujuhlassa.

      Poista
  2. Voisit koettaa tuohon bindaukseen kyllä sellaista, että ostaisit toisen bindi-topin ja leikkaisit siitä olkaimet pois. Sitten ompelisit bindin suoraan vaatteeseen kiinni, jolloin valumista ei pääse tapahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kävi itse asiassa minullakin mielessä. En vain tiedä vielä, mitenkä tuo toimisi käytönnässa. Mietin myös sitä vaihtoehtoa, miten japanissa piilotetaan isot rinnat kimonon/yukatan alla: tasoitetaan alaosa pyyhkeellä, jolloin rinnasta tulee tasainen ja lopulta litistetään bindin tapaisella, littanalla vaatekappaleella tasapaksuksi. Huonolla tuurilla tosin lopputuloksena vyötärönympärys on kasvanut 20cm.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä Anonyymin kanssa siitä, että jos itsellä on jo sellainen olo, ettei sovi hahmoon, niin melkein kannattaa jättää tekemättä koska se fiilis seuraa kuin hai laivaa.

      Mutta muutoin olen Pumpkinin kanssa samaa mieltä, että jos jättää puvun tekemättä vain sen takia, että mitäköhän mieltä muut ovat, se on todella sääli. Mielestäni on tärkeä olla mahdollisimman uskollinen hahmolle ja pyrkiä samannäköisyyteen, sillä se on osa cosplayta. Mielestäni tärkeä osa cosplayta on kuitenkin asun toteutus ja ompelu. Mitä sitten, jos on vähän tukevampi tai ihan liian luikku hahmoon verrattuna, jos asu on toteutettu loistavasti?

      Ja mitä tulee Cieliin ja sinuun... ymmärrän, että olet muodoiltasi naisekas verrattuna pikkupoika!Cieliin, mutta mielestäni olet tarpekasi lyhyt, osaat meikata itsesi todella hyvin ja saat hartioita piilotettua peruukin alle.

      AG:n kommentti siitä, että ostaa binditopin ja leikkaa olkaimet pois, on hyvä idea. Jos bindi on tarpeeksi kireä, se pysyy ylhäällä. Välttämättä en suosittelisi ompelemaan vaatteeseen kiinni, sillä hame on alhaalta melko raskas eli se voi vetää bindin alas. Ehkä irrallinen bindi toimisi paremmin, jolloin tarpeen vaatiessa sitä pystyy vetämään ylös helpommin. Toisaalta, jos se olisi kiinni hameessa, bindi pilkota mistään vaan jos se valahtaa niin sitten meinaa valahtaa koko hame.

      Jotain epämääräistä kommentointia...

      ~dessu

      Poista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.