tiistai 17. tammikuuta 2012

Frostbiten jälkipyykki

Tiitiäispose!
Coni tuli, coni meni ja hengissä selvittiin tälläkin kertaa. Cosplaypuvun valmistuksessahan en tinkinyt jo tutuksi käynyttä farssia ja tein pukua vielä perjantai-iltana. Nyt vain pakotin itseni nukkumaan puolenyön aikaan.

Lauantai:
Lähtömme tapahtui n. puoli kymmenen aikoihin. Tarkoitus oli olla hakemassa Tiitiä keskustasta jo 9.15, mutta auto oli muuttunut yön aikana igluksi ja jouduin jonkin aikaa sitä etsiskelemään lumivallin alta. Ja tavaraa oli mukana taas laittoman paljon. Oman cosplayni lisäksi kannoin myös Tiitille lauantaiksi oman kigurumini + oheistuotteet sekä sunnuntaille kauluspaidan ja skottiruutuhameen. Olin myös itselleni varannut sunnuntaille vähän kevyempää vaatetusta ja varmuuden vuoksi vielä lolitamekon, jos en olisikaan tyytyväinen päätökseeni.

Lahdessa olimme hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Olimme vain hieman ihmeissämme, kun navigaattori vei meidät nyt Lahdeen aivan eri reittiä kuin kesällä. Ei se haitannut, nyt nimittäin tajusimme miten lähellä keskusta oikeasti oli ollut. Kesällä olimme varmoja, että saisimme ajella ainakin kymmenen kilometriä ennen kuin olisimme keskustassa.

Keskustassahan me sitten kävimmr pyörähtämässä. Tiitiäinen oli unohtanut puvustaan kengät joita lähdimme Lahteen metsästämään. Kigurumissa talvikengät eivät haitanneet, mutta koulutyttöpukuun ne eivät oikein sopineet. Lähdimme siis etsimään suhteellisen halpoja ja hyviä tennareita, joita Tiiti pystyisi pitämään myös kesällä siviilissä. K-kengästähän sellaiset lopulta löytyivät pienen etsinnän jälkeen. Meinasimme muuten eksyä kauppakeskukseen btw.

Conipaikalla olimme n. puoli yksi ja pyysimmekin ulko-ovella olevia jv:itä kutsumaan vastaavan paikalle. Saimme vastaavan puhemiehen joka saattoi meidät sisälle ja pääsimme infoon asti. Infossa meitä opasti eräs erittäin ystävällinen infovänkäri, joka juoksi puolestamme kyselemässä ja selvittelemässä ties mitä. Hän selvitteli yöpymisen, työvoimapaidat, ruuan ja muutamat muutkin asiat. Kiitollisina tälle vihreäreppuiselle infolaiselle pääsimme sitten jatkamaan matkaamme ja vaihtamaan asuja päälle.

Galaxy Express 999 Conduktor
Oma cosplaypukunihan oli aivan täydellinen katastrofi. Viivyttelin kaiken muun oheishärpäkkeen kanssa niin kauan, että tiesin hall-kisan valintojen menneen ohi, kunnes olin täysin valmis ja lähdin cosplayhuoneesta. Puku oli mielestäni onnistunut todella huonosti ja jos minua olisi tultu kysymääs kisaan, olisin kieltäytynyt. Mutta toisaalta arvelin, että jos minua ei kysyttäisi, voisin ehkä pettyä kumminkin. Päätin siis pysyä piilossa niin kauan, että koko härdelli oli ohi, niin minun ei tarvinnut tuntea tuskaa asian takia.

Puvustahan voinkin sen verran sanoa, että nyt vihdoin tuo paperimassa on kuivunut alkuperäisen maskin päällä. Meinaan siis käyttää pukua tulevaisuudessa, mutta teen kokonaan uuden maskin sekä hatun. + vatsan itselleni. Nyt minulla vain loppui inspis, kun päästä tuli liian iso ja hattu meni päin prinkkalaa. En ole koskaan ennen hattuja tehnyt itse, päällystänyt vain jonkun vanhan ja voin todeta, etten ihan heti ole uudelleen kokeilemassa.

銀河鉄道999, Ginga Tetsudō Surī Nain
Maskin silmien aukosta olin tehnyt naurettavan pienen ja näkeminen oli hankalaa. Kun Tiitiäinen auttoi minua pukuuni ja kiskoi kauluksia ylös huomasin myös sen, että happi alkoi nopeasti vähetä maskin takana. Kasvoillani oli todella kuuma ja hengitykseni lämpeni nopeaan. Pelkkä paikallaan seisominen sai minut hengittämään raskaasti. Nauroinkin, että tämähän vastaa korkeanpaikan treeniä kun hapenottokyky on rajallinen. Illemmalla sitten huomasinkin kun juoksimme kaupalle, miten ihanalta tuntui saada happea kunnolla!

Jotkut ystävälliset kanssaconittajat tulivat kaikesta huolimatta pyytämään puvustani kuvaa, vaikka puvun tunnistaneita löytyikin vain yhdellä kädellä laskettava määrä (tai sitten muut eivät tunnustaneet tietävänsä sarjaa) Tästä voisin pikaisesti päätellä, että conikävijät olivat todellakin nuoria, kun kyseistä sarjaa eivät tienneet. Tai sitten niin vanhoja, etteivät näin "uutta" sarjaa tunteneet.

Kumminkin kun kuvaajia kävi kysymässä minulta kuvaa, en aina edes välttämättä kuullut / nähnyt kysyjää, vaikka korvanreiätkin olin tehnyt ja kuulin paremmin kuin Taokakan kanssa. Onneksi Tiiti ratkaisi kysymykset puolestani vastaamalla "Tottakai saa" ja nappaamalla minulta kameralaukun olalta, laittamalla pukuni suoraksi ja kääntämällä minut kuvaajaa kohti. "Poseeraa tuonne." Uskoisin, että ilman tätä ilmaista cosplayorjaani olisin hyvinkin useasti pyllistellyt kuvaajille.

Gloomybear Tiitiäinen
Fiilis oli conissa muuten todella hyvä - jälleen kerran. Pidin suurimmasta osasta kanssaihmisiä ja nyt hyvin moni näytti myös ymmärtävän, että tuon maskin kanssa en nähnyt eteeni. Taokakan kanssa kun se tuotti monelle ongelmia. Siksi roikuinkin rakkaassa gloomybear gyarussani kiinni ja hän opasti sokeaa kanssacossaajaa eteenpäin.

Kävimme myös ulkona tekemässä photoshootteja jonkin verran. Meinasimme mennä ensin takapihalle, mutta tuulen takia emme yksinkertaisesti pystyneet. Lähemmäs takapihaa jäikin Harry Potter- ryhmä, jonka Draco Malfoyn viitta liehui vaakatasossa cossaajan takana. Selittänee, miksi me emme jääneet siihen. Siitä huolimatta saimme minun mielestä ainakin kivoja kuvia aikaan seinustallakin.

Koska itse en tosiaan nähnyt maskini alta melkeinpä mitään, hoiti Tiitiäinen puolestani kuvaamisen. Ehdimme kahdesta cossaajasta ottaa kuvat, kun lähdimme sitten pyörimään ympäri conia. Vastaan tuli kaksi todella isoa cossia, joita Tiiti yritti minulle maskin taakse selittää. Minä en nähnyt cosseja kunnolla ja ne näyttivät minun silmiini metallinhohtoisilta vuorilta. Pyysin sitten, että hän ottaa cosseista kuvan jos ovat hienoja. Tiiti kaivoi kameran laukustani ja sitten kuuluikin kopsahdus sekä "Oho, hups." Seuraavaksi sitten näin, kuinka Tiiti kyykistyi ja kuului "Voi vittu!"

Seuraavassa hetkessä luonamme oli kolme kanssaconittajaa kyykyssä kyselemässä miten kävi. Tässä vaiheessa otin oman maskini pois nähdäkseni, että kamera oli pudonnut Sibeliustalon lattialle. Kameran akkulukon nurkka oli palasina ja objekti irti. Objekti ei enää kiinnittynyt kameraan ja pelkäsin pahinta.

Eräs conittajista (muistaakseni puhui ulkomaalaisella aksentilla tai sitten englanniksi, en ole enää yhtään varma) sitten otti minulta kamerani ja kokeili omaa objektiaan siihen kiinni. Kamera laukesi ja näin ollen tuli testattua, että runko toimi. Kaksi muuta conittajaa sitten juttelivat minulle, sillä taisin olla silminnähden kauhistunut tilanteesta. Kuulemma toiselle oli käynyt samalla lailla ja toinen oli joutunut uhraamaan Sibeliustalon lattialle kännykkänsä, joka oli sitten hajonnut käyttökelvottomaksi.

Tiitiäisellähän tapahtumasta oli todella huono olo, mutta loppu ajan selvisimme aivan hyvin ilman kameraa. Otimme kuvia minun Nokia N8 kännykällä niistä hetkistä, mitä halusimme ikuistaa. Ja voin kertoa, että vakuutus korvasi objektin kokonaan, joten suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan (: Vakuutus kannattaa olla! Sain myös akkulukon reunan liimattua, pieni kolohan siinä edelleen on, mutta se on enää vain esteettinen virhe.

Nämä kaksi kuvaa Tiiti sai kuvattua:
Final Fantasya? Sekä henkien kätkemän Faceless.

Loppuilta menikin nopeasti ja kuuden jälkeen aloimme valmistautua työvuoroon. Olimme 20.00-3.00 (itse asiassa 2.30) järjestyksenvalvontavuorossa. Kiertelimme mm. iltebileiden seassa melkein koko sen ajan. Kävimme myös herättelemässä nukkuvia ja uskokaa tai älkää, syyt "minä vain meditoin" "ajattelin silmät kiinni" "En nukkunut" tulivat todella tutuiksi illan mittaan. Kävimme myös useamman kerran ravintolan VIP-parvella varmistamassa, että Iruka sekä tämän vieressä istunut ystävä pysyivät hereillä. Kumpikaan ei tottakai ollut nukkunut. Aloimme olla niin tuttu näky jo tuolla parvella, että tytöt alkoivat jossain vaiheessa yöllä huutelemaan, tulemmeko taas käymään ja milloin tulemme. Saimme myös pockyja, eli emme tainneet ihan paskimmasta päästä olla.

Myös eräs tyttö tyli minulle juttelemaan, miten ihana olin ja tässä vaiheessa putosin täysin kärryiltä. Sitten tajusin pointin, kun hän alkoi kehumaan gyaru meikkiäni. Tästä hyvästä annoin tälle ihanalle ihmiselle ruusun ja hän näytti innostuvan siitä todella paljon. Samalla hetkellä hän sitten huomasi rappusten toisella puolella ovlevan Tiitin ja huudahti: "Teitä on lisää!"

Valkoisia oli 14kpl ja punaisia 7kpl
Tähän väliin varmaan pikainen selitys:
1. Minä olin tämä kukkaishahmo, joka jakeli ruusuja. Eli jos satuit näkemään lauantaina ruusuja ihmisillä, niin minä niitä olin jaellut. Ostin niitä 21kpl ihan vain huvin vuoksi. Halusin nähdä ihmisten hymyn. Silti vain muutama osasi kiittää ja arvosti kukkia. Jaoin kukkia heille, jotka ottivat minusta kuvia (vaikka osa lähtikin niin nopeasti pois etten yksinkertaisesti ehtinyt), paljon töitä tehneille, ystävällisille ihmisille, hienoille puvuille... Ja parille tutulle. Olisin halunnut antaa ruusun myös minua auttaneille ihmisille tuossa kamerajupakassa, mutta en löytänyt heitä enää kun suurin järkytys oli ohi. Myös aniki pisteeseen olisin halunnut ruusun antaa, mutta tytöt yleensä olivat heti kuvaamassa seuraavaa niin en viitsinyt käydä tyrkkäämässä.



2. Me olimme nämä gyaru-meikanneet järjestyksenvalvojat. Huvittavaahan tässä oli, että ennen kuni aloitimme työvuoron kuulimme, kuinka joku conittaja valitti, että järjestyksenvalvojat ovat aina isoja, vittuuntuneen näköisiä miehiä ja naisia, miksi ne eivät voisi edes coneissa olla sieviä, pieniä meikattuja tyttöjä. Emme nyt sitten tiedä, olimmeko me sieviä vai emme, mutta meikattuja ja pieniä tyttöjä ainakin. Enkä tiedä, näkikö kyseinen conittaja meitä enää. Moni muu kyllä näki ja huvittui asiasta paljon. Alunperin ei todellakaan ollut tarkoitus meikata itseämme vuoroa varten, mutta tajusimme hieman liian myöhään, että Tiiti ei ehdi käydä pesemässä meikkejä pois ennen työvuoroa, joten päätin sitten itse meikata samalla lailla niin Tiiti ei tunne oloaan liian omituiseksi ja sovimme paremmin yhteen. Keskiyön hämärinä tunteina loimme sitten Gyaru-tyylin pohjalta itsellemme taiteilijanimen: Tentacle Girls, lyhennettynä TG. Tentacle tulee kaveriporukastamme, joka on nimetty FC Lonkerohirviöt.

Bondagepatja
Joskus yhden jälkeen alkoi sitten hiljalleen ramaisemaan ja mm. kävely rappusia ylös alkoi olemaan ongelma. Jompikumpi meinasi aina vetää turvalleen. Onneksi pääsimme kumminkin jo 2.30 pois työvuorostamme, koska yö oli todella hiljainen. Kävimme siis suihkussa pesemässä kauniin rusketuksemme pois ja pääsimme nukkumaan jo hieman tyhjentyneelle patjallemme.

Eli tuo hieman häiriintynyt patja oli meidän. Jätin sinne tarkoituksella kiinni pörröiset, aidot käsiraudat toinen pää auki. Odotimme koko yön kuulutusta, että käsirautojen omistaja voisi tilla avaamaan raudat. Sellaista ei tullut, harmi. Mutta sen verran joku oli käynyt rautoja kokeilemassa, että oli ne kiinni laittanut. Olisiko säikähtänyt kun tajusi, etteivät aukeakaan enää ja jättänyt sitten siihen?

Patjahan oli suhteellisen huono nukkua juurikin sen takia, että siitä lähti ilmat. Aamulla heräilimme siihen, että persauksemme osuivat maahan ja olimme vierineet samaan koloon keskelle patjaa. Olimme kumminkin niin väsyneitä, ettemme jaksaneet välittää ja jatkoimme unia. Aamulla kun nousimme, nukuimmekin jo sitten lattialla.

Majoituksesta voisi muuten sanoa miinukseni. Minusta on inhottavaa, että yötyöläiset nukkuvat samassa majoituksessa päivätyöläisten kanssa. Osa lähtee töihin jo 6-7 aikoihin jolloin automaattisesti juuri nukkumaan tulleet yleensä heräävät ja majoitus loppuu jo klo: 8.00 aamulla. Mekin ehdimme siis saada unta n. 4-4,5h. Tähän kumminkin sain toivonpilkettä, että ensi kesäski yövuorolaisille saisi oman majoituksen. Se olisi todella hienoa.

Uudet piilarit
Sunnuntai:
 Lattialta heräämisen jälkeen pääsimme sitten laittamaan sunnuntain pukuja päällemme. Itse olin ostanut uutena vuonna uudet piilarit ja halusin päästä käyttämään niitä. Päätin siis ottaa ne Desuun mukaan.

Sunnuntain pukuni ei ollut cosplay, sillä olin vain vetänyt päälleni jotakin. Meinasin kyllä piirtää puvustani oman piirroshahmon, jolloin tulevaisuudessa voisin sanoa cossanneeni sitä :D Mutta katsotaan nyt. Olin siis aivan randon kissatyttö kimonossa. Tiitiäinen taas oli aivan random koulutyttö. Silti meistä käytiin ottamassa kuvia. Kiitos <3

Sidoin Tiitin
Kävimme sunnuntaina kinbakun eli shibarin lyhyt oppimäärä - paneelissa. Meistä se oli todella hieno luento ja se varmasti näkyikin meistä. Emme vain tienneet mitään ennakkoilmottautumisesta taikka materiaalimaksusta. Hyvällä tuurilla silti satuimme olemaan ensimmäisten joukossa paikalla ja yksi pari ei sitten koskaan saapunut perille. Saimme heidän paikkansa ja kävimme maksamassa infoon 5€.

Opimme erilaisia sidontoja (joista osia olin itse jo aiemmin tehnyt vahingossa tietämättä, että olivat mitään oikeita solmuja) ja saimme jopa oman köyden matkaan!

Uusien taitojemme kanssa menimme sitten tottakai anikin kuvapisteelle kuvattavaksi. Nyt oli jo astetta hankalampi jälleen selittää, että olimme täysin heteroita. Mutta eihän se mitään! Jokaisen conittajan sisällä elää pieni yuri! Eikö? Edes pieni?

Mutta kuvia tästä shibarusta mitä teimme:
 
 

Kävin myös vielä konnarin puvussa tekemässä viimeisen photoshootin Maetelin kanssa. Olin törmännyt häneen lauantaina anikin kuvauspisteellä ja hän kyseli, olisinko samassa puvussa sunnuntaina. Totesin, että ikävä kyllä en, mutta sovittaessa voisin tulla puvun kansa kuvattavaksi. Maetel oli tästä hyvin iloinen ja onnistuin hänet loppupäivästä bongaamaankin ja pääsimme puoli kolme kuvattavaksi anikin pisteelle. Pari sivuconittajaakin sitten otti minusta samalla kuvan.

Hauskaahan meillä oli. Lopulta aloimme tekemään lähtöä kolmen jälkeen ja pakkasimme hirveän määrän tavaraa autoon. Loppumatkasta Tiitiäinen päätti säikytellä ohitettavia autoilijoita minun maskillani. Pari autoilijaa ilmeisesti tajusi mustan möykyn ledisilmineen Tiitin naurunpyrkähdyksistä päätellen.

Uusi huppari söi Matin
Mukaan conista minulle tarttui:
- Oh! My Goddess! 20,21 ja 22
- Aliens - figuuri Matille
- Collon keksejä (en osta toiste)
- HIV Tiitiäiselle, se ei mennyt siis ihan vahvasti...
- Uusi upea Cupcake Cout - liskohuppari

Jälleen kerran Desu oli omalta kohdalta kaikesta vastoinkäymisestä huolimatta mukava kokemus. Matkalta opin myös sen verran, että kannattaa ottaa itselleen matkatavaravakuutus!

Lisää kuvia laittelen tänne heti, kun anikin kuvauspalvelu niitä julkistaa (:

Anikin kuvauspalvelun kuvia lauantailta ja sunnuntailta:














Sitten vielä sivuja joista saatatte bongata oman kuvanne:
Aniki
Desugalleria
Cosplayshogunaatti
Mviolet-galleria salasana frosti
http://s1094.photobucket.com/albums/i443/Andersonlcocismaha/Desucon%20frostbite/
Hanskun kuvasaalis
John Foot  kuvagalleria

Videot:
Siqwaya:n video


Jos haluat linkkisi pois listalta niin ilmoita asiasta!

5 kommenttia:

  1. En ole ihan varma mainitsinko ääneen, mutta muistan hississä törmätessä ainakin ajatelleeni että kivat meikit ym. kun olitte juurikin gyaruina :) Olin niin väsymyksestä puolikuollut etten ihan varma ole, joten mainitaan nyt tässä. (Terv. nimim. eräs Totoro-hattuinen tekniikkatiimiläinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä hatun, sillä mietin että haluaisin itsekin. Et maininnut, mutta hymyilit kyllä meille (: Kiitoksia kummastakin!

      Poista
  2. Harmi kun me emme nähneet kuin vasta kunnolla sunnuntaina ja silloin lauantai-illalla hyvin nopeasti. Mutta oli tosi kiva kuitenkin nähdä ja päästä hetkeksi juttelemaan : ) Olisin kyllä mieluusti halunnut ihan livenä nähdä myös sinun lauantain asusi! But oh well, you can't have it all!
    Kiva kuitenkin lukea blogipäivitystä, että Frostbite oli kaikesta huolimatta sujunut hyvin ja mukavasti ^^ Todella harmi kameran kohtalosta vaikka vakuutus sitten korvasikin sen.
    Coneissa taas nähdään!
    ~dessu

    VastaaPoista
  3. Minä olin se Pelona-asuinen tyyppi, jolle tulit antamaan punaisen ruusun :) Häkellyin kyllä jonkin verran, kun ruusun ojensit, enkä ole varma muistinko kiittää. Joten; kiitos! Ruusu kärsi hieman matkan aikana mutta riippuu nyt kuivanneena kirjahyllyssäni ^^

    Ja näin sivumennen sanoen, tosi hieno blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä siis olit hän! Sekosin takiasi aivan täysin kun etsin anikista ja muista palveluista kuvia minusta ja kaveristani. Aina kun näin Pelonan, aukaisin kuvan automaattisesti, että "katsopas, minä, otetaan talteen. Eikun mitäs ihmettä..."

      Pitkään kumminkin tottunut, että coneissa Pelona-asu ollut vain minulla, niin sekoitti nähdä jollakin muulla sama puku. Mutta hieno puku sinulla kyllä oli, kuvaa en kyllä saanut yllättäen kameran takia. Ja kiitoksia kehuista!

      Poista

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.