lauantai 6. elokuuta 2011

Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä

Usein olen miettinyt, miksi näin? Omissa puvuissani en ole tuntenut sen suurempaa tuskaa, vaikka suurin osa sitä väittääkin, että cosplayaaminen ei voi olla cosplayaamista ilman tuskaa. Puku kiristää, hiertää, hiostaa, painaa... Miksi?

Omalla kohdallani vaikein cosplayni on ehdottomasti ollut Blaz Bluen Taokaka johon jouduin väsäämään maskin. Nyt jälkiviisaana voin sanoa, että kipsistä tehty maski ei ollut ehkä kaikkein paras idea. Jatkossa tullaan sitten muistamaan tämäkin.

Mutta maskin kanssa hengittäminen oli ensinäkin vaikeaa. Happea ei tullut tarpeeksi maskiin ja hiilidioksidi pyöri koko ajan maskin alla. Hengitysilma lämpeni ja sen takia kasvojen alueella alkoi olemaan todella kuuma. Ja koska hiilidioksidin määrä maskissa oli suurempi kuin hapen, alkoi hengitykseni olemaan huomattavasti raskaampaa ja pinnallisempaa. Kun maskin sitten otti pois huomasi vasta, kuinka raskaasti olinkaan hengittänyt sen alla.

Näkökenttä oli myös hyvin huono. (kuten Desun päivityksestä varmaan saakin kuvauksen) Näin juuri ja juuri metrin verran sivuilleni, eli näkökenttäni oli todella kapea. Varpaita en nähnyt ollenkaan, joten isojen esteiden huomaaminen oli hankalaa, saati sitten pienten kuten kynnysten. Kanssa kanssacossaajat olivat minulle ongelma, sillä en suurimmaksi osaksi nähnyt, jos joku käveli minua päin.

Kuuleminen maskin kanssa oli kanssa ongelma. En kuullut puoliakaan mitä minulle puhuttiin tai kun minulle huudettiin. Vasta kun joku tuli naputtamaan minua olkapäälle, olin täysin varma, että minulle puhuttiin. Kanssa oma ääneni kuului maskin läpi varsin huonosti, mutta tähän tein sentään matkamessujen jälkeen pienen korjauksen ja hakkasin suun kohdalle kipsiin pienen reiän, josta puheeni kuului ulos. Silti jouduin puhumaan tavallista lujempaa että sain ääneni kuuluviin.

Tassut olivat myös ongelma, sillä ne hiostivat ja estivät minua käyttämästä omia käsiäni kunnolla. Samoin mm. vessassa käyminen oli iso ongelma, kuten myös ruokailu.


Olen laatinut itselleni säännöt, miten saan itselläni toimimaan edes suhteellisen siedettävän cosplayn:


Sääntö nro 1. Koko
Valitse itsellesi hahmo, joka on suurin piirtein lähellä omaa kokoluokkaasi. Näin ollen sinun ei tarvitse alkaa miettimään pukua, jonka takia pitää hankkia pois 10cm vyötäröltä tai kiristettävä korsetti.
   Myös puvun voi suunnitella sen mukaan, että siinä voi liikkua. Tottakai tämä ei ole kaikissa puvuissa mahdollista, mutta jos olet cossaamassa esimerkiksi Narutoa, ei sinun tarvitse hankkia sitä tiukinta hupparia ja ihonmyötäisiä housuja cossiin. Tilaa saa olla, voin lyödä vetoa, että jossain vaiheessa conia tulet kaipaamaan istumista.
   Pukuun hankittavat propit / muut osat ovat myös tärkeitä olla oikeaa kokoa. Vaikka miten olisit löytänyt 100% samanlaiset kengät kuin lähdehahmolla ja vielä halvalla, jätä ne ostamatta jos ne ovat liian pienet. Koko 36 ei todellakaan mene 38:n jalkaan, varsinkaan jos niillä täytyy kävellä se 6-10h. Kannattaa panostaa kumminkin omaan terveyteen ja käyttää järkeä näiden kanssa. Sama asia hanskoissa. Mies harvemmin pystyy vetämään samankokoisia nahkahanskoja käteensä kuin nainen ilman, että sormet lyhenevät ja kaventuvat senteillä-

Sääntö nro 2. Kangas.
Valitse kangas ensisijaisesti sen mukaan, mikä lähdehahmolla kangas on. Mutta jos kangasta ei ole mainittu ja sen saa itse päättää, kannattaa valita mahdollisimman hengittävä ja venyvä kangas. Esimerkiksi Death Noten Misa Misa on esimerkkinä hyvä. Vaikka mekko hohtaa ja Misan tyyliin sopisi, että mekko on nahkaa tai PVC:tä, ei se kankaana ehkä ole paras ratkaisu kesällä. Nahka on todella lämmin ikä hengitä yhtään, samoin PVC joka on kaiken lisäksi todella hiostava kangas. Kesäisen lyhyt mekkokin muuttuu lämpimällä ilmalla ja painostavalla conin sisäilmalla todella kuumaksi toppa-asusteeksi.
   Itse en myöskään suosi housuihin kyseisiä kankaita, sillä edellämainittujen syiden lisäksi haluan todellakin istua conissa.

Sääntö nro 3. Suhteellisuus
Tämä on nyt säännöistäni kaikkein tärkein itselleni. Vaikka mielelläni tekisin paljon erilaisia, hyvinkin vaikeita hahmoja, niin pidän omat ideani suhteellisuuksien rajoissa. Jos hahmolla esimerkiksi on kaksimetriset sarvet, jätän sen välistä. Liikkuminen sellaisten kanssa olisi ongelma ja sellaiset häpäkkeet päässä saattaisivat jo painaa jonkin verran. Tällaisia hahmoja ei ole vielä tullut vastaan muissa kuin Death Noten shinigameissa. Aloin suunnittelemaan pukuja liian hankaliksi ja lopulta päätin, että menköön tuohon suhteellisuuteen. En osaa pysyä puvuissa järkevyyden rajoissa, joten parempi olla tekemättä niitä ollenkaan. Aloin mm. miettimään robottikäsiä yhdelle shinigameista, koska omat käteni olivat liian paksut. (olisi pitänyt raapia lihat pois ja jättää pelkkä luu)

Näillä kolmella siis itse etenen. Mutta sitten päästäänkin siihen takaisin alkuun: cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä miksi?
No, ainakin allekirjoittanut viettää unettomia öitä, menettää hermonsa, stressaa, laskeskelee budjettia, jännittää, stressaa vähän lisää ja unohtaa lopulta syödä ja juoda harrastuksen parissa.
Tuska se on henkinenkin tuska - mutta onneksi olen masokisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.