tiistai 25. tammikuuta 2011

Matkamessujen viimeinen osa

Selvitty elossa, luojan kiitos!
En ole aamuherääjä tyyppiä, en niin millään. Menen töihinkin klo: 15.00 tai 14.00 ja olen iltaan, niin se on reilusti helpompaa. Mutta, joka tapauksessa.

Päivämme olivat 9.00-17.00 ja 10.00-18.00 eli täydet 8h joka päivä + ajomatkat ja meikkaukset.

Minunhan nyt ei tarvinnut liiemmälti meikkailla, mutta silti laitoin aina kajalia maskin alle ennen lähtöä, että kun maskin riisui mm,. syödessä. ei näky ollut aivan kamala.
 Meikkasin silti aamuisin Sannin Geishaksi ja autoin häntä pukemaan ja laitoin hiukset. Myös to ja pe autoin Willouta pandameikkien kanssa.

Elffi ja Sufu kävivät meitä tervehtimässä lauantaina ja sunnuntaina ja tuli juteltua jonkin verran. Enemmän Sufun kanssa, vaikutti mukavalta partaveikolta. Sain myös molemmat tuomareiksi Bakaan, he tuomaroivat Pro- ja ryhmäkisaa. Kanssa Adreena ja tämän mies käväisivät Pieksämäellä sunnuntaina ja sain heidätkin kisatuomareiksi, tosin hall-osuuteen. Ah, olen niin iloinen!

Ja! Sain myös itselleni cosplaykisaan selostajat! Vesa sai parikseen Sannin siskon Elinan, joten katsotaan mitä he saavat aikaan. Luotan heihin!

Olimme kuulemma Kuopion mielestä kivoja ötököitä, myös useampi muu näytteille asettaja kävi ihmettelemässä meitä. Oulun osaston pellet jopa antoivat minun ratsastaa vedettävällä pyörähevosellaan ja se oli upeaa. Muih <3

Kiyokon liityttyä seuraan huomasi, että hän oli vielä nuori, sillä energiaa riitti. Minulla ei :D Aivokapasiteettini kyllä putosi tuossa Bakaseurassa tosiaankin Bakaan, sillä kun tulin kotia niin aloin heti katsella laskuja ja suunnitella cosplaykisaa, joten aivoni alkoivat toimia. Mutta onneksi toukokuussa saa jälleen olla aivan Baka.

Kuvia nyt tuolta matkaltamme, olkaapa hyvät.

Elffi pääsi mainostamaan Pieksämäkeä, halusi tai ei.

Willou ja Sanni


Siinä tiivistettynä mitä suurimmaksi osaksi teimme. Heittäkää noppaa, saakaa tuplat - saatte magneetin, saakaa 10 - saatte vapaalipun Big Wheelsiin tai Häkkilän Antiikkimessuille. Tosi Bakaa, eikö?



Heitä oli kolme ja he cossasivat Savonlinnan torneja. Raasut.



Kakkumainos

Panda löysi Vaasalaisen kaverin


Kiyoko liittyi seuraamme ja raahasimme tuonne tuollaisen Taokaka nuken


Silmistä loppui virta


Harmi nukkui laatikon päällä ja vahti samalla meidän laukkuja


Ryhmä rämä, vierailevina tähtinä Japanin suurlähetystön ihmiseläimet Elffi ja Sufu, sitten tulee Bakan Sanni ja Kiyoko sekä Willou ja minä.



Panda meni liiankin tarkasti


Everybody loves Kung Fu fighting, tidididi tittitii...

You choose: Taokaka.

3...2...1...FFFight!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laita viestiä, kommentit piristävät aina päivää ^-^
Luen jokaisen kommentin jonka saan ja suurella todennäköisyydellä myös vastaan niihin ◉ω◉

Muistathan käyttää siivoa kieltä, koska kirosanoja ja haukkumia sisältävät viestit päätyvät auttamattomasti roskapostiin.

* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩* ✩

Send a message, comments always bright up my day ^-^
I will read every comment what I get and very probably I will reply also. ◉ω◉

Please remember to use clean language, otherwise comment will automatically go to the trash.